Olemme kotimainen perheyritys.
Tarjoamme lapsille ja perheille tukea ja turvallista arkea.

Helteiset leiriterveiset Kullaalta!

Lehmuskolon perinteistä kesäleiriä vietettiin tänä vuonna Kullaan Kylmälahden upeissa maisemissa. Kesäleiriä vietettiin Jazz-viikon kuumissa keleissä kolmen yksikön voimin, kolmen päivän ajan.

Leirillä yhdistettiin eri yksiköiden erilaiset ja eri-ikäiset lapset ja nuoret. Kylmälahden leirikeskus on lähellä Poria, mikä mahdollisti kaikista pienimpienkin letunpaistajien ja uimareiden leirille osallistumisen.  Leiripäivät kuluivat auringossa paistatellessa, uidessa, Joutsijärvellä meloessa ja pihapelejä pelaillessa. Illalla lämmitettiin saunaa ja laitettiin jalalla koreasti discoillessa.

Leirillä tietysti panostettiin myös hyvään ruokaan. Paellapannulla lämpesi niin letut ja pyttipannut kuin makkaratkin, päivisin saatiin nauttia lastenyksikkö Toukolan yövuorolaisen loihtimista ruuista, pitsa oli tiistaipäivän hitti!

Leiri on osa lasten kesälomaa, ja kaikki saavat lomansa viettää haluamallaan tavalla rentoutuen. Leirin luomaa lämmintä yhteisöllisyyttä koettiin yhteisen melontaretken lisäksi myös nuorten majoituksissa, missä eri yksiköiden lapset viettivät iltaa keskenään pelaillen ja musiikkia kuunnellen.

Lehmuskolon lapset ja aikuiset kiittää ja kuittaa, ensi kesän leiriä odotellessa!



 

Elisa Uusi-Oukari, Metsämaan ohjaaja